Julkaistu

Kansainväliset rahtihinnat ennätyskorkealla

Korona kurittaa rahtihintoja

Maailmaa piinaa tällä hetkellä konttien laivarahtihintojen ennennäkemätön nousu. Kauko-Idästä Eurooppaan ja Amerikkaan suuntautuvat laivarahtihinnat ovat nyt 5-8 kertaa enemmän kuin ennen pandemiaa.

Muutos johtuu osaltaan konttipulasta, kontttiliikenne on epätasapainossa siten, että Korona on lisännyt kestokulutushyödykkeiden kysyntää länsimaissa ja tavaravirta on kasvanut, samalla Länsimaista Kiinaan menevän rahdin määrä on supistunut ja tässä on yksi syy kovaan konttipulaan. Laivat kulkevat Kiinaan päin usein tyhjillä konteilla lastattuina ja konttien palautusajat taas kiertoon on hidastunut, koska Korona vaikeuttaa konttien purkua.

Laivarahtihinnat olivat vuosia alhaisella tasolla, mutta nyt hypättiin ennätyskorkealle.

Näköpiirissä ei ole muutosta ainakaan ennen ensi syksyä.

Kalliit rahdit ovat johtaneet siihen, että tuotteiden hinnoissa on kova nousupaine ja tavarapula on tosiasia määrätyille tuotteilla Länsimaissa.

Lisää aiheesta Ylen uutisissa.